Olen asianajotoimisto Salo & Salo Oy:n osakas, hallituksen puheenjohtaja ja asianajaja. Vastaan toimistomme oikeudellisista palveluista. Koulutukseltani olen oikeustieteen maisteri ja varatuomari ja olen toiminut oikeudenhoidon alalla vuodesta 2002 alkaen.

Tarjoan asiakkaillemme käytännönläheistä ja ymmärrettävää neuvontaa. Toimin ratkaisuhakuisesti ja koen vahvasti, että jokainen toimeksianto on aloitettava huolellisella suunnittelulla. Saamani palautteen mukaan olen onnistunut työssäni hyvin.
 
Avustan yksityishenkilöitä ja yrityksiä miltei kaikenlaisissa toimeksiannoissa. En hoida toimeksiantoja miltei koskaan yksin, vaan ympärilläni on osaava tiimi, johon voin aina luottaa. Asiakkainani on paljon eroavia henkilöitä sekä kuolinpesän osakkaita. Minulla on myös pitkä kokemus toimia pesänjakajana avioeroissa ja perinnönjaoissa. Avustan asiakkaitamme jatkuvasti myös kaikissa työsuhteisiin liittyvissä kysymyksissä kuten työsopimuksen irtisanomissa. Sen lisäksi olen syventynyt kiinteistö- ja asuntokauppariitoihin sekä rikosoikeuteen, jossa tyypillisimpiä juttuja ovat mm. asianomistajien vahinkojen korvaamiseen, työturvallisuuteen, ympäristön turmelemiseen, talousrikoksiin ja virkarikoksiin liittyvät toimeksiannot.
 
Minut on hyväksytty Suomen asianajajaliiton sovittelijaluetteloon ja toimin pyynnöstä sovittelijana yritysten ja yksityisten välisissä riidoissa.

Erityisosaamiset
  • Oikeudelliset palvelut
  • Kiinteistö- ja asuinkauppariidat
  • Vahinkojen korvaukset, talousrikokset ja muut vastaavat rikosoikdeudelliset asiat
  • Suomen Asianajajaliiton hyväksymä sovittelija
Muuta
  • Analyyttinen, luotettava ja tarkka asiantuntija

Yhteystiedot

0400 750 180